Sivut

sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Joulukortit samoista materiaaleista osa 2/4

Tällä kertaa oli minun vuoroni lähettää korttimateriaalit muille Pirjon kokoaman korttiringin jäsenille. Materiaalini olivat hyvin sinisävyisiä, Suomi100 henkeen. Jälleen kerran tohotin enkä hoksannut kuvata materiaaleja heti, vaan vasta sitten kun olin jo kuvat värittänyt. Lisään myöhemmin linkit, suoraan Pirjon, Tuulan ja Leenan upeisiin kortteihin!

Tässä kortissa on vain kuoressa olleita materiaaleja:


Iso blingbling timantti reagoi yllättäen käyttämäni superliiman kanssa, ja helmen pohjafolio lähti halkeilemaan, ihan kuin olisi jäähän tullut kuvioita! Joskus vahinko onkin onnistunut lopputulos! 

Aika paljon sain kulutettua matskua jo ensimmäisee korttiin, mutta jäljelle jäi vielä jonkin verran sälää. Niistä sitten tuli tälläinen kun lisäsin muutaman tarvikkeen omalta pöydältä. Lähetyksessäni oli kahden enkelileiman lisäksi itse tekemälläni Suomi-leimasimella leimattu kuva. Epäilin, että enkeliä ja maamme karttaa ei voisi mitenkään yhdistää, mutta sitten sain idean valkoista joulua koko maahan lupaavasta säätiedotustyttösestä 😀

Rasiakorttipohja, itse maalattu ja embossattu tausta, hiukan lisää hopeanarua,
mutta loput tarvikkeet olivatkin joulukorttiringin "jämiä". Näihin rasiakortteihin voi laittaa joko tuikkuja tai pienen suklaapatukan -tähän sopisi hyvin vaikka Fazerin sininen.

Tässä vielä materiaalipaketti, kuvattu sopivasti päivänä jolloin satoi ensilumi!

torstai 26. lokakuuta 2017

OKTK #31 Alice in Wonderland

OKTK haasteessa tällä kertaa aivan ihastuttava Moodboard. Aiheena lapsen maailma, sadunomaisuus ja sienet. Liisa Ihmemaassa on aivan upea klassikkosatu ja pidän myös Walt Disneyn piirrosversiosta, jonka olen hiljakkoin katsonut poikien kanssa. Kuitenkin mieleeni tulee aina ensimmäisenä Tim Burtonin ihanan synkähtävä, sinisävyinen Alice in Wonderland-filmatisointi ja tietenkin iki-ihana Johnny Depp Hulluna Hatuntekijänä.

Yritin hakea omiin kortteihini (niitä tulikin sarja) Burtonmaista tummuuden ja kirkkaiden värien sekamelskaa. Ja joka joka kortin aiheena on jokin sadun hahmo. Alice in Wonderland-mietelmät ja lauseet ovat hauskoja ja osuvia, joten lisäilin niitä vielä mukaan. Melkoisia sillisalaatteja tuli...

OKTK vaihtorinkiin laitan Liisan:

"Rabbit hole":
Brushotausta, leimakuvajalat, silkkipaperimekko ja rusetti.
Päällä lumipastaa ja teksti kirjasta.

Muut kortit laitan vaihtokorttikansioon


"Mad Hatter"

The Queen

White Rabbit

Worm, sienet pääsivät tähän korttiin




KK-Vintage: Helmeilevää + TJK: Aiheena Avaimet

Silpputehtaan Sisko haasteee tekemään atc kortteja aiheesta Avaimet. Mietin ensin asiaa mielikuvan kannalta: elämän avaimet, avaimet hyvään oloon jne. Mutta sitten tuli mieleeni oma napa, joka on tunnetusti kaikkein lähimpänä. Minä ja avaimet... minä ja puhelin... minä ja kaikki tavarat... Kaikilla varmaan on se yksi kaveri, jolla on aina ja kaikkialla jotain hukassa. No, minä olen juuri se kaveri. Olen se hajamielinen tohtori, joka aina kysyy, että mihinkäköhän laitoin X tavaran? Ja sitten toiset odottavat, kun minä etsin sitä tavaraa, joka on lopultakin omassa taskussa/kädessä/laukussa jo valmiiksi. Kiitos rakkaat ystävät kärsivällisyydestänne 💓

Lisäksi osallistun tällä korttiparilla Koukussa Kortteihin-vintagehaasteeseen, aiheena Helmeilevää. Näissä helmeilee vain yksi helmi, mutta onhan sillä kokoa ja näköä 😀


"Ne on jossain täällä..."

"Aina sama juttu!"
-tämä on omistettu erityisesti ystävälleni Lotalle. Kiitos ja anteeksi 😀💗


maanantai 23. lokakuuta 2017

Dream In Darkness challenge: Halloween

Dream In Darkness- haasteessa lokakuussa aiheena Halloween. Ajauduin blogin sivulle sattumalta ja ihastuin oitis, sinne voi linkittää näitä vähän vähemmän söpöjä ja enemmän synkkiä tuotoksia. Tykkään toki kovasti siilileimoista ja lumiukoista, mutta joskus Pimeä Puoli ottaa muorissa vallan ja tuleekin jotain synkempää tavaraa. Viikonloppuna kokeilin elämäni ensimmäisen kerran akvarellimaalausta paikallisen Taideyhdistyksen kurssilla. En ole koskaa maalannut mitään, ellei peruskoulun vesivärityksiä lasketa. Pilasin Jack-O´-Lantern työni maalaamalla taustan liian sekavaksi sinimustaksi mössöksi. Kotona katselin työtä hetken ja sitten päätin näyttää sille saksia ja tussia. Ja taustalle mustaa verkkoa ja distresseillä värjättyä verkkoa rusetiksi. Ja ta-daa, kustomoitu akvarellityö onkin Jane-O´-Lantern!

I found Dream In Darkness-blog by following a link from someone else´s blog. Oh, im very exited to find a blog challenge like this. There´s a lot of cute stamps that i like, but sometimes you just need to let the Dark Side take over. I participated last weekend on a watercolor painting classes for the first time of my life. Never painted before, if u don´t count school lessons as a kid. I spoiled my Jack-O´-Lantern painting with messy background. So when i got home i showed some scissors and black pen to the picture. And here is Jane-O´-Lantern!




sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Keijulyhty Frozen-teemalla

Aikaisemmin jo postasin keijulyhtyjä, joita pojan kanssa teimme. Tämmöisen mukaelman tein eräälle hyvin rakkaalle pienelle neidille. Hän pitää kovasti sekä Frozenista että timanteista.

Etupuolela Anna ja Elsa...

...ja takapuolella lumikeiju.

Kaulaan silkkinauhaa, paperinarua ja blingbling hiutale

Purkin pinnassa on käsityömessuilta ostettua lumipastaa, jonka päälle ripottelin holographic-hilettä


Purkin kannessa on myös lumihiutale.


Suomi 100 ja joulukortti?

Suomi juhlii tänä vuonna 100v. itsenäisyyspäivää. Ajattelin, että olisi kiva tehdä joulukortit jotenkin Suomi100- henkeen sinivalkoisesksi. Sitten mietin että mahtaako olla olemassa Suomi-leimasinta? Yhden illan netissä pyörittyäni totesin, että ei ole. Joten voisiko sellaisen tehdä itse? Printtasin suomi-silhuetin netistä ja otin esiin Tigeristä ostetun "linopainanta" setin. Tee-se-itse projekti onnistui yllättävänkin hyvin. Pahoitteluni saaristosuomalaisille, teknillinen osaamiseni rajoittui päämantereeseen 😊

Kun leima oli valmis, testailin sitä. Ja juu toimiihan se. Mutta, kyllä on vaikeaa saada jotenkin sympaattisesti yhdistettyä Suomi-neito joulukorttiin! Kyllä on monta kuviteltua hyvää ideaa mennyt roskiin tämän edessä. Tässä nyt kuitenkin ensimmäinen valmiiksi asti päässyt viritys.

Taustalla embossausta ja brushoja.

Kokonaisuudesta uhkasi tulla liiankin sinivalkoinen, joten astuin ulos jouluvärien perinteisestä maailmasta ja lisäsin ripauksen pinkkiä -Leipurinnyörin ja strassin muodossa. 


perjantai 20. lokakuuta 2017

Joulukorttirinki 1/4! Christmas card group 1/4!

Kyllä niin iloisesti yllätyin, kun Pirjo pyysi minua mukaan järjestämäänsä joulukorttirinkiin. Muut mukana olijat ovat Tuula (jonka kortit  Pirjo julkaisee omassa blogissaan) ja Tekemisen Tuulia-blogin Leena. Ideana ringissä on se, että jokainen osallistuja tekee 4 täysin identtistä korttitarvikepakkausta. Yksi jää itselle ja kolme muuta postitetaan muille ringin jäsenille. Ja sitten kaikki tekevät niistä matskuista kortin. On todella jännittävää nähdä, mitä muut askartelijat keksivät tehdä samoista materiaaleista! Jos kaikkea ei saa kulutettua yhteen korttiin, voi toiseen korttiin sitten lisäillä omista materiaaleista jotain. Mutta se ensimmäinen kortti tehdään vain kuoressa olevista  materiaaleista. Pirjo lähetti paketin ensimmäisenä ja ai että! Niinkuin olisi jo joulu, kun postilaatikkoon kopsahtaa paksu kirjekuori. Kyllä jännitti avata ja niin tohkeissani olin, että en huomannut kuvata materiaaleja ennenkuin aloin tehdä niistä korttia 🙈

I was happily surprised, when Pirjo asked me to join a Christmas card group, which she was arranging. There is 4 participants in the group, and every week it its someone´s job to send a identical Christmas card materials to every group member -and also same for herself. Everyone makes a Christmas card out of those materials. If there is "leftovers", you can make another card adding some materials of your own. It is really exiting to see, what other crafters will make from the same materials!  Pirjo was first to send her package to others, and i was so eager to make my card, that i forgot to take a photo from the materials 🙈

Tässä on kortti, jonka kokosin Pirjon materiaaleista:

This is my card, which i made from materials that Pirjo sent. And with this card i would like to  participate on Winter Wonderland Challenge - Christmas Flowers



Pirjon mateiriaaleista jäi vielä paloja jäljelle, joten tein vielä lisäksi tämän rasiakortin. Lisäsin omistani vain sinettivahaa ja jouluisen vintagekuvan.
From the leftover materials i made this box card. I only added the vintage picture and some seal wax. 



Tämä on niin kivaa, ja jännittävää! Ensi viikolla on minun vuoroni lähettää materiaalipaketit!
This is so exiting! Next week, my turn to send the materials to the group members!


maanantai 16. lokakuuta 2017

Allsorts Challenge 437: Think pink!

Allsorts Challengessa aiheena Think pink, lokakuussa vietettävän Breast awareness month:in kunniaksi. Roosa nauha-keräyksen sivuille pääset tästä. Kerätyt rahat ohjataan suoraan Syöpäsäätiölle rintasyöpään sairastuneiden tukemiseen ja rintasyöpätutkimuksen rahoittamiseen. Ostan nauhan joka vuosi, mutta tässä vielä minulta pieni enkeli rintasyöpää sairastaneille tai sitä sairastaville suojelemaan ja voimia antamaan  💗

Here´s my little angel to courage and to bring little hope to those, who´s life cancer has touched 💗



My pink is kind of fuchsia... 

Lapsenomaisia Halloween-kokeiluja

Shaker-korttien ystävänä olen pitkään miettinyt, miten läpinäkyvyys tai läpikuultavuus toimisi ATC-kokoisessa kortissa. Löysin lasten askartelupaksista nämä unohtuneet tarrat ja huomasin, että kuvat ovat läpikuultavia, läpinäkyvällä taustalla. Ja siitä se sitten lähti. Tiedän, että ATC korttien kuuluisi olla "taidetta", mutta nämä ovat ehkä enemmänkin lapsenomaisia ja tehty pelkästään kokeilunhaluni tyydyttämiseksi. Testasin teoriani ja totesin että se toimii, ehkä siis joskus jossain vähän vakavammassakin atc-askartelussa voisi jonkinlaista läpikuultavaa osaa kokeilla! 





Kuviot ja hileet on laminoitu itselaminoituvaan muovitaskuun ja sitten aseteltu taitetun mustan kehyksen sisään -eli takanakin on mustaa pahvia, juuri sen verran että mahtui oma ja kortin nimi kun oikein pipersin :)




perjantai 13. lokakuuta 2017

TJK 41-42, siivoilua?

Silpputehtaalla parin viikon ajan siivoillaan. Ei ole minun leipälajini 🙈 Korttini sivuavat aihetta (siivous) vain sen verran, että toisessa kortissa on pullo saippuaa ja toisessa kaunis kukkanen, vaikkapa puhtaan kukkaistuoksun merkiksi. Ja onhan korteissa esiintyvät rouvat varsin freesejä ja puhtoisia 😀Olen saanut leidit atc-vaihdon yhteydessä vaihtokaverilta ja tähän olivat nyt sopivat.

Siskokset:

Siskokset: Lucilla ja Serena

Jehkotar CC #24

Jehkotar Craft Challengen lokakuun haasteessa on inspiraatiokuva, bingo ja musiikkikappale. Kuva oli ihanan synkkä ja resuinen, ja myös biisi oli hieno. Valitsin niistä ensin tunnelmaa ja sitten reunimmaiselta bingoriviltä blingbling-tähti-ressausta. Pääsin kokeilemaan ihkauutta unensieppaajaleimasinta. Aim in lööv! Varmasti tulen tätä teemaa kokeilemaan korteissani  jatkossakin.

Lopputuloksesta sen verran, että aioin aluksi laittaa sieppariin kirkkaita blingbling timantteja, mutta lopputulos uhkasi näyttää liiankin valjulta ja nuhjuiselta, joten ajattelin että pieni ripaus pinkkiä ei koskaan ole pahitteeksi. Ja alla olevaa tähteä siirtäisin hieman vasemmalle enemmän näkyviin... mutta ehkäpä innostun tekemään vielä toisenkin.



Inspiraatiokuva / Bingo

keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Leimaillaan ja väritellään: Ikävä lokakuu

LV-haasteessa lokakuussa inspiroimassa luonnospohja ja Hausmyllyn Lokakuu-biisi. Olin itse ysäriteini, mutta en juurikaan nykyään perusta ysärimusasta. Biisi oli kuitenkin entuudestaan tuttu ja huomasin osaavani melkein kaikki sanatkin ulkoa. Lauleskelen ja hyräilen lähes aina autolla ajaessani, ja esikoinen joskus totesikin, että "äiti sä muistat ihan hillittömän määrän biisejä ja biisien sanoja" -joopa joo, miettikää jos niiden biisinsanojen tilalla olisi jotain järkevää, vaikkapa kvanttifysiikkaa. Sitähän voisi olla  vaikka Nobelisti 😆

Lokakuun synkkyydestä ja kaihoudesta syntyi luonnospohjan mukainen kortti, lempileimalla ryyditettynä. En taida ikinä kyllästyä tuohon goottineitoon. Ostin vähän aikaa sitten J.K.Primecon mustavalkoisen askartelulehtiön ja sieltä löytyi ajatelma ja erilaisia mv-kuoseja. Teippitarhan teippiä ja kirjasinleimailua päälle. Kyllä sain aivojumppaa, kun yritin saada pystyraitaisen kartongin leikattua vinoon!

Ikävä on



maanantai 9. lokakuuta 2017

Halloween ATC-kortteja

Halloween ei ole Suomessa (vielä) mikään iso juhla, mutta selkeästi kauppoihin tulee joka vuosi enemmän halloween-teema sälää. Saas nähdä koska lapset alkavat täälläkin kulkea "trick or treat"-kierroksilla. Henkilökohtaisesti en kauheasti muuten halloweenista perusta, mutta korttiaskarteluun saa kaikenlaista kivaa ideaa tästä teemasta. Plus: Halloween-viikonloppuna tulee usein telkusta hyviä kauhuelokuvia. Kasari/ysärinuorena olen juuri ollut otollisessa iässä katsomaan kavereiden kanssa legendaarisia teinikauhuleffoja: Halloween, Perjantai 13., Painajainen Elm Streetillä, Scream... 

Halloweeniin kuuluu pieni hassuttelu ja kummitusjutut. Ja pimeys. Ja ai että, glow in the dark maali! 
Tein kaksi atc sarjaa halloween hengessä:

Halloween-sarja

Something in the darkness-sarja
Halloween-sarjan luurangon naama pimeässä

Something in the darkness, in the darkness 😁
Tässä vielä kortit yksittäin. Olen jo jutellut Fairytalen kanssa halloween korttien vaihdosta, joten annan hänen halutessaan valita ensin ja päivitän sitten vasta kortit vapaiden atc korttien puolelle.