Sivut

maanantai 26. kesäkuuta 2017

KK-haaste #197

KK-haasteessa #197 aiheena on sadepisarat. Aiheen nähtyäni on päässäni soinut B.J.Thomasin Raindrops keep fallin' on my head. Biisi on ihanan elämäniloinen ja rento. Sadehan se ei valittamalla lopu, joten parempi on etsiä muutosta omasta asenteesta 😊

"Raindrops keep fallin' on my head
But that doesn't mean my eyes will soon be turnin' red 
Cryin's not for me
'Cause I'm never gonna stop the rain by complainin'
Because I'm free
Nothin's worryin' me"

Ja tälläinen kortti syntyi biisin innoittamana:

Taustalla Brusho-kokeiluja, löysin Youtubesta videon jossa opastettiin sateenkaaren maalaamista brushoilla.
Voimistelijan maalasin myös brushoilla. Kesä kuivaa, minkä kastelee 🌞

sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

OKTK #29

Kesällä pipertelyaika jää aika vähiin, aurinkoisella säälä ei malta sisällä istuskella. Eilen oli sateista joten ehdin tehdä loppuun yhdet kesä-atc vaihtokortit ja pikaisesti inspiroitua myös tästä ÒKTK #29 haasteesta, moodboard postauksessa alimmaisena. 

Minulla oli valmiina jo pohjaksi sopivaa merellistä taustaa, johon olin kokeillut struktuuripastaa ja itse tekemääni "kampaa", jolla tein pastaan kuvioita. Olen maalannut pohjan itse tehdyillä akryylisumuilla. Lisäsin vähän veden kimallusta ja kauniin kilpikonnan. Olen kerran nähnyt merikilpikonnan livenä akvaario-olosuhteissa, ja on kyllä sitten kaunis ja ylväs eläin. Sääliksi kävi, kun se kiersi rinkiä pienessä akvaariossa ihmisten töllättävänä. Luontoäiti kun on selvästi tarkoittanut tämän otuksen suurien merivirtojen mukana uiskentelemaan. Siksi minunkin konnani uiskentelee vapaana ja nauttii elämästä kuten moodboardin ajatelmassa kehotetaan. Antaa merivirran viedä, "go with the flow"... 

Kolmiulotteisuus ei ehkä näy kunnolla suoraan edestä otetussa kuvassa, mutta sinä se konna uiskentelee. 

Tässä vielä moodboard, josta siis nappasin väriä, kilpikonnan ja elämänasennetta 😊





Rakkauden juhlaa

Kesä on rakkauden juhla-aikaa. Tässä alla kokoelma tekemiäni hää- ja kihlakortteja. Osa on jo mennyt eteenpäin onnellisille pareille, mutta osa on vielä kotosalla odottamassa sopivaa juhlatilaisuutta.



















perjantai 16. kesäkuuta 2017

Jehkotar Craft Challenge #20

Jehkottaren kesäkuun haasteessa oli annettu kolme inspitaarion lähdettä: kuva perhosesta, luonnos ja HIMin biisi Rip out the wings of a butterfly. Nuoruudessani HIMiä paljon kuunnelleena, biisistä tuli oikein kunnon korvamato ja se soi päässäni kunnes sain lopultakin kortit valmiiksi. HIMin lauluissa rakkaus ei yleensä ole helppoa tai kepeää, vaan synkkää, repivää ja haasteita täynnä. "Rip out the wings of a butterfly"... ilman siipiään perhonen ei voi lentää ja se kuolee. Siipien säilyttäminen on siis elinehto. Tästä juontui mieleeni, että "joka tytölllä on siivet olkapäissä" -eli jokainen nainen tarvitsee ne siipensä.

HIMin innoittamana lähdin hakemaan kortteihin synkähköjä goottivärejä ja kontrastia. Wedding florals-poistokirjasta löytyi jälleen aiheeseen sopivat kuvat, joissa morsiamet eivät poseeraa kuvaajalle, vaan ovat syvällä omissa mietteissään. No Doubt-sarja kertoo siitä pienestä hetkestä, kun morsian häiden kynnyksellä pohtii naimisiinmenon vaikutusta omiin siipiinsä. Tietenkään hän ei epäile sitä, etteikö haluaisi naimisiin, mutta pohtii oman itsensä ja minuutensa ennallaan säilymistä. Olenko edelleen silti myös kokonaan MINÄ, vaikka olemmekin ME? 

No Doubt-sarja: 1. My Wings 2. My Freedom 3. My Independence


No Doubt: My Wings

No Doubt: My Freedom


No Doubt: My Independence

keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Auringonkerääjä

Askartelukaverini eskarimies (aka tuleva ekaluokkalanen) oli maanantain sadepäivänä tekemistä vailla. Kokeilimme sitten jalostaa äitienpäivälahjoihin kokeiltuja tekniikoita Sun Catcheriin eli auringonkerääjään. Olen tämän(kin) idean napannut Pinterestistä. Minulla on jo jonkin aikaa pyörinyt jaloissa inspiraatiota odottava sinkkikannu ja sen me yhdessä tuunasimme. Loput tarvikkeet kaivelin sieltä sun täältä. Eskarimies teki suurimman osan maalaus- ja lakkaushommista, minä vain avustelin pitämällä kannusta kiinni. "Vesipisarat" tehtiin yhdessä. Keskikokoiset helmet loppuivat kättelyssä, joten kaivelin varastosta ihan pienenpieniä siemenhelmiä ja suuuuurensuuria upeita timantteja, kuten asiantunteva työtoverini asian ilmaisi. Ovat hiukan eriparisia ja monenvärisiä, mutta tulihan riemunkirjava lopputulos. Yksin olisin tehnyt paljon hillitymmän = tylsemmän, mutta nyt on ainakin väriä ja iloa! Askartelukaveri sai palkkioksi kauniista työstään itselleen muutaman ison timantin 😀 ....Ja ilmeisesti kerääjä toimii, koska tänään saimme näin hienon auringonpaisteen 🌞






Jämäpaloista pari ATC korttia

Rippikorttitehtailun jämistä ja Brushokokeiluista jääneistä jämäpaloista pari pikaista ATC korttia, "Kesäyössä" :

"Kesäyössä" 1: poika  2:tyttö.

Brushoihin kokeilin sekoittaa Finetecin pearl-väreistä "sterling silveriä".Salamavalon kanssa otetussa kuvassa Pearlin hohden näkyy paremmin

Kortteja, kortteja

Kevät on juhlaista aikaa. Tässä muutama kortti, joita olen puuhastellut. Rippijuhliin kutsu- ja onnittelukortteja, hääkortti ja äitienpäiväonnittelut rakkaalle isoäidilleni... ja pari muuta väkerrystä.

Tämä puustanssi sopi minusta tosi hienosti rippikortteihin, puun viereen voi laittaa istumaan tytön tai pojan...
Näitä kutsuja tein sarjatyönä useamman kappaleen. 




Mummalle <3

Hääparille
Toinen hääkorttikokeilu

Näitä tein sarjatyönä 16kpl alakoulunsa päättäville kutosille, joita vanhempainyhdistyksemme muisti lahjakortilla. Muissa j´korteissa oli perhosien taustalla limenvihreä kukkapaperi. Tämä jäi kotiin kun ei niin miellyttänyt silmää.  

Pikakortti jämäpaloista


maanantai 5. kesäkuuta 2017

KK vintage #81 "Mä oksalla ylimmällä" osa 2

Ensimmäinen KK-vintage #81 haastetyöni ampaisi kuin raketti männynoksalta suoraan kuuhun. Sinänsä kivoja olivat nekin kortit, mutta tässä vielä hiukan maa(palllon)läheisempi ATC kortti aiheesta. Olin viime viikon kuntoutuksessa Reumaliiton kuntoutumiskeskus Apilassa  Kangasalla. Kotoa lähtiessä nappasin pieneen pussiin mukaan pari ATC pohjaa, jotain pientä silppua retro-tietosanakirjasta ja teippiä. Yhtenä iltana rakkaan ystävän kanssa jutustelessa leikkailin ja liimailin tämän "Kesäyö Kangasalla"-kortin. Kortti on syntynyt siis alle 10km päästä paikasta, jossa Sakari Topelius on kynäillyt "Kesäpäivä Kangasalla"-runon. Kävimme yhtenä iltana ihailemassa Kangasalaa korkealta Vehoniemen näkötornista. En kyllä yhtään ihmettele, miksi Sakarin runosuoni on niissä maisemissa niin voimakkaasti sykkinyt. Todella kaunista joka puolella 💗

"Kesäyö Kangasalla" 

P*skis #347

Viime metreillä vielä minun tuotokseni P*skis-haasteeseen #347  Haasteinspiraationa kolme väriä: tumma ja vaalea vihreä sekä vaaleanpunainen/pinkki (jotka muuten eivät ole sama väri, kuten vanhempi poikani oli käsityönopettajaansa näsäviisaasti valistanut koulussa... äitinsä poika 😀). Lähiaikoina pipertelyaikani on ollut kirjaimellisesti kortilla (hahhahhaa) joten tässä vain tämmöinen äkkipikainen ATC kortti haasteeseen. Taustalla jämät itse maalatusta akvarellipaperista, kolaasikuva  ja -teksti ja ylijäämästanssattuja perhosia. Timantteja on kolmessakin vihreän sävyssä.

"Kesäriemua"

lauantai 3. kesäkuuta 2017

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen

Molemmat pojat pääsivät kesälaitumille tällä viikolla. Tiedän, että opettajia ei ole pakko muistaa mitenkään, mutta jotain pientä on yleensä viety ja mieluusti tietenkin jotain itsetehtyä. Näin tämän idiksen joskus pinterestissä. Molemmat herrat (6v ja 11v) maalasivat opettajille sateenvarjot -Suomen suvi kun tuppaa olemaan lyhyt ja vähäluminen. Toivotaan nyt kuitenkin, että ei open tarvi koko kesää varjon alla sadetta pidellä 😉

Kuparinväristä automaali-sprayta kakkupaperin ja sapluunan läpi.