Sivut

lauantai 27. toukokuuta 2017

OKTK #28 Merellisiä tunnelmia

OKTK haasteessa #28 mennään merellisissä tunnelmissa. Moodboard näkyy postauksessa alimpana. Sotkin pohjaksi akvarellipaperille uusia brushojani ja hain niillä moodboardin värejä. Lisää merellistä tunnelmaa yritin saada märän värin päälle ripotellulla merisuolalla. Kivien vedenalaista kimallusta hain roiskimalla finetecin kullanväristä vesiväriä niinikään märkään paperiin. Pohjasta tuli huomattavasti tummempi kuin oli ajatus -en osaa vielä kunnolla arvioida brushojen tummuutta kuivuneessa paperissa. Pohja oli valmiina yli viikon, kun ei vain mistään löytynyt aikaa tehdä työtä valmiiksi. Nyt kun on synkähkö sadepäivä, pääsin vihdoin tunnelmaan ja oli aikaa tehdä "Meri" sarja loppuun.

kuva tuli hieman viistoon, kortit alempana paremmin nähtävissä

Etsiskelin vanhasta tietosanakirjasta soveltuvia kuvia kortteihin. Ensin hain pienen merenneidon kepeää tunnelmaa, mutta törmätessäni tummanpuhuvaan kalmariin alkoi päässäni soida Miljoonasateen "Merestä löytynyt". Olen aina tykännyt Miljoonasateesta, ja huomasinkin että bändiltä löytyi meriaiheinen laulun nimi jokaiseen korttiini. OKTK vaihtoon näistä valitsen numeron 1/3 Merestä löytynyt. Korttien nimissä linkit biisien sanoihin. Kiitos Heikki Salo inspiraatiosta 😊

"Merestä löytynyt" on todella synkkä ja hyytävä biisi.
Se kertoo niin meren, kuin ihmisenkin julmuudesta.
Synkkä tuli kortistakin... 

"Meri ei kerro" on taas aika surullinen, mutta kaunis laulu.

"Ostarin helmi" ei varsinaisesti ole merilaulu,
mutta tasapainottaa iloisuudellaan tätä synkkää sarjaa.
Myös kortissa on maisema vähän valoisampi.

Ja tässä vielä haasteen moodboard. Hmm...taisin ajautua aika kauas alkuperäisestä ideasta.





Muutama silppu-atc

Kauhea härdelli Nasumuorin askartelupajan ulkopuolisessa elämässä. Ei juurikaan ole ollut aikaa piperrellä. Muutama silppu-atc on tullut valmiiksi tyylillä #laitanpa tuon tuohon".

"kotkotuksia" ja "materialismia"
Nämä siis vapaana vaihtoon.

keskiviikko 17. toukokuuta 2017

TJK 19-20/2017

TJK haasteessa on aiheena ihana toukokuu ja tavallinen arki. Ja miten sen arjen ei tarvitse aina olla harmaata. Alakouluikäisten lasten perheessä arkipäivät vilahtavat hujauksessa ohi kaiken kiireen ja tohinan keskellä. Toukokuu on perheessämme usein tupasti normaalia kiireisempi isimiehen töiden, lasten harrastuksien, päättäjäisten, kevätjuhlien ja kaikenlaisen muun hässäkän takia. Ilo arjessa tulee pieninä ohikiitävinä hetkinä. Sitä on onnekas jos joskus ymmärtää hengähtää hetkisen ja pysähtyä ihastelemaan niitä ilon pipanoita.

Viikolla 19 vietettiin äitienpäivää. Äidinrakkaus on sellainen voima, että sillä siirretään vuoria, suojellaan poikasia ja selvitään niistä arjen karikoistakin. Joskus äitinä oleminen on todella rankkaa duunia, mutta lasten kanssa saa myös kokea monenlaisia iloja, suruja ja suuria tunteita. Siksi viikolle 19 tein ATC kortin "Äidinrakkaus"

Äidinrakkaus

Viikolla 20 näin pihallamme ensimmäiset pääskyset, jee! Pääskysestä ei päivääkään, niinhän se menee. Ei nyt kyllä kesä vielä ole, mutta pääskysten villissä kosiotanssissa ja lirkuttelussa on riemukkuutta jota kannattaa pysähtyä hetkeksi ihailemaan. Itsellekin tulee keväisen riehakas olo, kun katsoo lintujen ilottelua. ...Tokikaan pesä autokatoksen ylähirrellä ei sitten ole ihan niin riemukas juttu kun se tietää auton pesua 😕 Mutta pääskysten innoittamana "Vapaa kuin taivaan lintunen" -kortti viikolle 20:

Vapaa kuin taivaan lintunen




KK vintage #81 "Mä oksalla ylimmällä"

Haaste kuuluu näin: Tutun laulun alku tuo mieleen kaikenlaista: kesäisen päivän, korkealla puussa istuvan linnun, kauniit vehreät maisemat. Voit käsitellä aihetta haluamallasi tavalla: kuvassa voi olla itse lintu, mutta myös se maisema jonka lintu latvasta näkee - taloja, metsää, ihmisiä, niittyjä, eläimiä kesälaitumella...  kaikki on tässä sallittua. Vai onko oksalla sittenkin joku muu kuin lintu? Mielikuvitus siis vain hyrräämään!

Tiedän laulun, ja minullekin tuli ensimmäiseksi mieleen metsä ja luonto ja lintuset. Mutta sitten jäin junnaamaan siihen, että kuinka korkealta sitä maailmaa voi katsoakaan? Kuinka paljon voi näkökulmiaan laajentaa? Aika harva ihminen on päässyt näkemään koko "ison kuvan". Ja kun törmäsin vanhaan galaksimaalaus-kokeiluuni, sain vision katsoa maailmaa niin korkealta kuin se on mahdollista. Olen nyt varmaan taivuttanut vintage-haasteen #81 äärirajoilleen -jos korttini 2/2 Alexey Leonov ei täytä haasteen speksejä, sen voi jättää sitten osallistujista pois. Jätän asian DT:ille päätettäväksi. Kuvat on 60-luvun lopulla julkaistusta tietosanakirjasta ja kuvaamani tapahtumat vuosilta 1961 ja 1965. Minua kosketti tässä näkökulma-asia, koska avaruuslentonsa jälkeen Juri Gagarin sanoi: Orbiting Earth in the spaceship, I saw how beautiful this planet is. People, let us preserve and increase this beauty, not destroy it!

ATC-pari "Space", taustalla akryyleilla maalaamani "avaruus" maisema. 

Tässä samat kortit pimeässä. Tein gessolla sapluunan läpi "planeettoja"
ja maalasin ne lopuksi Glow in the dark-akryylimaalilla.

1/2 Yuri Gagarin

2/2 Alexey Leonov, tällä kortilla osallistun vintagehaasteeseen,
 jos kortti täyttää haasteen speksit?. 

Alexey Leonov-kortin takapuoli

Gagarin kortin takapuoli



maanantai 15. toukokuuta 2017

P*skis #346

P*skiksessa oli tällä kertaa muuten vapaat kädet, kunhan kokeilee jotain uutta. Tölläilen usein pinterestissä kaikenlaisia ihania ideoita ja joskus näin video-tutorialin bokeh-tekniikasta. Bokeh on alunperin valokuvaustermi ja liittyy käsittääkseni jotenkin syväterävyyden säätelyyn. Silllä saadaan kuvia, joissa valoisat osiot, esim. liekki tai lamput, tekevät kuvaan sumeita "valo"palloja eri sävyissä.

Kokeilin erilaisia tapoja, koska minulla ei ollut tutorialissa esitettyä valkoista leimailumustetta. Pohjana oli joko Distress inkillä väritetty pohja tai uusilla Brushoillani tehtyjä värikokeiluja. Ympyrät stanssasin kopiokalvolle. Ympyröiden töpöttelyyn kokeilin valkoista Brushoa, gessoa ja akryylimaalia. Akryylimaali toimii selvästi parhaiten, eikä sotke alla olevia värejä edes distressien kanssa. Parhaiten onnnistui omasta mielestäni tämä, jolla osallistun siis P*skikseen #346

Taustalla brushoja akvarellipaperilla, päällä gesso- ja akryylimaalitöpötyksiä.
Teksti tehty mustalla kohojauheella ja hiukan blingbling "vesipisaroita".

Tässä alla vielä muita kokeiluja, joissa siis vaihtelevasti onnistuin, Osa on tyyliä "Äh, tälläinenkö tästä tuli..." Täytynee kokeilla uudeleen ja yrittää välttää virheitä seuraavalla kerralla.











Rakkaille mummoillle hyvää äitienpäivää!

Meillä on kaksi rakasta mummaa ja yksi rakas isomumma, kaikki ihan tässä lähellä. Tuunattiin eskarimiehen kanssa sinkkiämpärit, joihin sitten laitettiin kesäkukkasia. Pojalle oli mieluista tekemistä ja hienoja tuli!

Gessoa, kuplamuovipainantaa, decoupagea ja helmitöitä. 




Äitienpäivälahjoja

Äitienpäivälahjoista parhaat ovat tietenkin omat pikkumurut 6v ja 11v. Ja heidän hoidossa tai koulussa askartelemansa kortit ja lahjat, tänä vuonna sain eskarilta itse kuvioidun vohvelikangas-tabletin keittiöön. Pitää kuulemma varoa porsastelua, ettei liina likaannu 😀 Isimies oli halukas ostamaan pojilta jonkun lahjan, ja kyseli vähän että olisiko mitään toiveita. En jotenkin osannut yhtään sanoa, mitä olisi haaveissa. Kunnes sain herätyksen Anu-Riikan Uniikkikortit-kurssilla... Awink, awink! Brushot ois niiiiiiiiin ihanat. Haaveilin peruspakkauksesta, mutta isännyys sanoi että ota koko satsi, jos tulet siitä iloiseksi 💗 Ja tulinhan minä!!

Ensimmäinen brusho-kortti Anu-Riikan opeilla tehtynä

Tekstiilitaidetta a la eskarimies

Ne on minun 😍 Tuunasin jo laatikon, johon mahtuu perus- ja lisäsarja
 ja tein kansiin värinäytteet. Kiitos muruille!

lauantai 13. toukokuuta 2017

Kansio ATC-korteille

Nyt kun alkaa omassa varastossa olla jokunen kortti valmiina ja olen saanut vaihdossakin muutaman, piti säilytysratkaisu miettiä. Kansiotaskuja löytyi suht helposti, mutta eihän DIY-henkinen muori voi tyytyä taviskansioon. Sopivasti kotona pyöri tarpeettomaksi jäänyt pankin kansio ja sitäpä sitten tuunaamaan. Useamman päivän oli tuossa kesken, kun lisäilin aina kerroksia kerrosten perään. Etupuolella on pohjaksi revitty vanhojen kirjojen sivuja ja takakannessa on decoupagella koristelua. Mistejä, gessoa, gel mediumia, kangasnauhaa, leimailua, muovikukkia... eli sekatekniikalla koko kansio. Luomisen lumoissa en tulut ajatelleeksi että eihän tämä tule sopimaan mihinkään pieneen rakoseen, mutta olkoot pöydällä helposti saatavilla 😊


takakansi

torstai 11. toukokuuta 2017

Askarteluvuoren ATC vaihdot #24

Haasteessa oli sääntönä, että kortissa ei saa olla sanoja, kirjaimia tai numeroita. Ensin ajattelin, että ei kai se kuva tekstiä kaipaa, mutta kummasti vain olisi tehnyt mieli laittaa joku selittävä sana tai lause. Kiva haaste kun piti saada pointti esiin ilman sepustuksia. Taisin jäädä kiinni edelliseen TJK haasteen aiheeseen, kun samantyyppinen teema jatkuu -keväistä lempeä näissäkin tavallaan... Tässä korttipari, joista osallistun Askarteluvuoren haasteeseen numerolla 2.

Lost in translation 1 ja 2

1/2, Pink glasses 

2/2 Flowers and bees. Tällä kortilla osallistun haasteeseen.
Kortin nimi on suomalaisesta versiosta käännetty, lontooksi idiomi kuuluisi "birds and bees"...

tiistai 9. toukokuuta 2017

Oodi punaviinille eli Inspiraatio Iskee Ihmeellisistä Ilmansuunnista

Kävin viime viikolla pitkäripaisessa eli oy alkoholiliike ab: toimipisteessä. Haen silloin tällöin pullon puna- tai valkoviiniä -joko ruuan kanssa tarjoiltavaksi tai nautiskeltavaksi. Mikä sen herkumpaa, kuin hedelmä- ja juustolautanen kera oivallisen punaviinin. Yleensä en ota pussia, mutta olin vielä menossa pulloineni kauppaan ja otin siksi paperipussin kassan päästä. Jo kassalla alkoi päässä raksuttaa, kun pussin kuosi oli niin kutsuva. En tiedä, onko sopivaa askarrella viinakaupan pussista, mutta en voinut muutakaan kun ajatus päässä jo muotoutui.

Red, red wine 1 ja 2
Relax and enjoy

I deserve it

Lasi on tehty kopiokalvosta, jonka alla on kaksipuoleista kirkasta teippiä.
Lasin sisäosan kohdalla on mustaa kartonkia, jonka maalasin Finetecin Red Violet maalilla.



Jehkotar CRAFTChallenge #19

En ole aikaisemmin osallistunut Jehkotar CRAFTChallengeen, mutta inspiroiduin puuhastelemaan kollaasimeiningillä neljän ATC-kortin sarjan haasteeseen #19 . Nappasin luonnoksesta yhden osan kaarevan muodon, mansikoista kesäisen vehreyden ja Kasmirin Amen-biisistä naisen ja aamenen. Tässä siis sarja "Amen for love", joista osallistun haasteeseen kortilla 4/4 "dedicated". Leidit löytyivät kirjaston poistokirjasta "wedding flowers". Kirjassa on niin mehukkaita kuvia, että todennäköisesti on tulossa lisää hääkukkasia tulevaisuudessa 🌸

Amen for love 1: Cherish

Amen for ove 2: Embrace

Amen for love 3: Romance
Amen for love 4: Dedicated, tälllä kortilla osallistun haasteeseen.




sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Olen rakastunut... Brushoihin!

Olin eilen Askartelupirtti on tour-tapahtumassa Etelä-Pohjanmaan opistolla. Törmäsin jossain netin syövereissä kurssi-ilmoitukseen ja pääsin mukaan Anu-Riikka Lampisen pitämälle Uniikkikortit-kurssille. Ilmoittautuessani en tajunnut ollenkaan, että kysymyksessä olisi ollut koko viikonlopun kestävä askartelutapahtuma. Ja vielä näin lähellä kotia! Ilmoittauduin siis tällä kertaa tollouksissani vain yhdelle kurssille, mutta seuraavassa tapahtumassa olen kyllä varpisti mukana koko pipertelymaratonin mitalta!

Uniikkikortit-kurssilla pääsin tutustumaan ensimmäistä kertaa Brusho crystal colours-jauheväreihin. Voi että sitä fiilistä, kun törmää johonkin aivan uuteen, ihanaan ja inspiroivaan askartelun saralla! Aivan upeat, voimakaspigmenttiset värit, jotka suorastaan tanssivat paperilla. Luulet kaataneesi alustalle oranssia värijauhetta, mutta paperille imestyykin oranssin lisäksi kaikenlaisia ketaisen ja punaisen sävyjä. Olen kyllä kerrasta myyty 💓
 En ihan ehtinyt saada molempia kortteja valmiiksi, joten viimeistelin Lohikäärmekortin vasta tänään kotona.

Eli pohjassa on oranssia ja turkoosia brushoa leviteltynä märälle akvarelipaperille ja päälle on ripotettu merisuolaa. Suola imee itseensä väriä tehden kuvioita paperille. Lohis on väritetty siveltimellä brushoja käyttäen. Kotona vielä lisäsin korttiin ripsauksia Finetecin punaruskeaa kultaväriä ja samalla värillä sipaisin myös lohikselle "lieskat". Lause on Holtzin valmiista tarrapakkauksesta.

Pieniä suolakiteitä jäi vielä korttiin kiinni, ne kimaltavat kivasti ja tuovat tekstuuria korttiin.

Toisen kortin pohjalla on limenväristä ja violettia brushoa levitettynä märälle paperille. Kun paperi oli melkein kuiva, ripsautettiin sen päälle vettä. Pienen odotuksen jälkeen talouspaperi kortin päälle, jolloin veden jättämät kuviot tulivat näkyviin. Ruusukuvio on maalattu miten sattuu -ihan ensimmäisen kerran väritin yhtään mitään vesivärillä, joten ei kai voine tulokselta liikoja odottaakaan. Onneksi brushotausta kiinnittää huomiota puoleensa.

Oli kyllä todella antoisa kaksituntinen, suuri kiitos Anu-Riikka hyvistä opeista. Talon isäntä tiedusteli joku päivä sitten äitienpäivälahjatoiveita, enkä oikein osannut aikaisemmin sanoa mitä tarvitsisin. Mutta nyt ei ole epäilystäkään, mitä on toivelistalla... Tahdon omat brushot 😍



lauantai 6. toukokuuta 2017

Näin eilen ensimmäisen perhosen...

...lentelemässä tuossa ulkona. Illalla vielä oli 20 astetta lämmintä, ja siinä nokkosperhonen räpytteli krookuksien yllä kukkapenkissä. Toivoa kevään lopullisesta tuosta siis on, vaikka sääjamppa taas uhkaili ensi viikon yöpakkasilla.

Näihin ATC kortteihin tuli inspiraatio, kun näin tuon live-ilmestyksen räpyttelemässä siipiään ulkona.

Toivoa kesästä 1-3
Taustalla on akvarellipaperi, joita maalasin eräänä päivänä eskari-ikäisen poikani kanssa. Ensin laveeraamalla sinistä väriä koko paperille ja sitten painoimme wc-paperirullan hylsyllä vihreä-valko-violetteja ympyröitä märälle paperille. Kun paperit olivat kuivuneet, lisäsin vielä kuplamuovilla printtiä. Päälle leimat, pinkkiä hilettä ja perhoset.




keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Peltisepän hommia

Kokeilin tuunata luonnosvihon kannen folioteipillä. Innostuin hommasta niin että tein perään pari ATC korttia samalla tekniikalla. Eli alla on itse kuvioitu kartonki, paperikuvioita, verkkonauhaa ja pieniä helmiä. Sälä on päällystetty folioteipillä ja hierottu koholle teipin alta. Päälle ensin mustaa gessoa, ja kun se oli osittain kuivunut, pyyhin sitä pois vauvapyyhkeillä. Toiseksi kerrokseksi vielä akryylimistejä ja pyyhkimishommaa uudelleen.
ATC kortit Stars: "Shooting star" ja "Make a wish"
Ja sitten vielä Nasumuorin sketchpad


KK-haaste #195 -kokeile jotain uutta

Koukussa kortteihin-haasteen aihe #195 on tällä kertaa "kokeile jotain uutta". Vaikka olen pitkään jo kortteillut ja puuhastellut leimojen kanssa, en ole koskaan kokeillut masking-tekniikkaa. Maalauksessa olen joskus käyttänyt maskinestettä mutta leimakuvan peittämistä leikatulla osalla en ole kokeillut. Goottityttö jäi edellisten TJK korttien jälkeen pöydänkulmalle, joten se pääsi uudelleen käyttöön.
Tällä ATC kortilla siis osallistun haastikseen:

Do you hear me?
Leimasin kuvan akvarellipaperille ja peitin sen post it-lapusta leikatulla maskilla. Päälle suihkuttelin mistejä. Kun paperi oli kuivunut, se edelleen tuntui kaipaavan jotain. Kokeilin rullata kuvan maskeineen vanhaan 60-lukuiseen kirjoituskoneeseen ja näpsyttelin päähän pälkähtänyttä tekstiä koko kuvan yli. Lopuksi maski pois ja tytölle pari pikku yksityskohtaa vain -en halunnut värittää koko kuvaa. Reunoihin vielä vähän tummanvihreää distress inkiä, hentoa kultanauhaa ympärille ja kierrätyspahvi taakse.

Sen verran innostuin tuosta tekniikasta ja ihanasta leimasimesta, että pykäsin yhden kortinkin, tämä ei siis osallistu haasteeseen. Maskin päälle mandalaleimasimia, mustetta ja tekstikin oli hieman maskin reunan päällä.

Vähän vaikuttaisi siltä, että aina ei naurata?